Tiedättehän, kun joku läheinen sairastaa ja voi erittäin huonosti. Päällepäin hän näyttää kuitenkin olevan ihan ok, mutta ulkokuoren takana on täysi raunio.
Kun elämästänne olette uhranneet hänelle neljänneksen. tässä tapauksessa 15 vuotta, luopuminen oli vaikeaa. Se oli helvetin vaikeaa, vaikka tiesin, että muita mahdollisuuksia ei ollut...

Auttaisinko häntä armokuolemalla vaiko odottaisinko, että verottaja ja ulosottomiehet kävisivät kituvalle haaskalle kuin hyeenat preerian yössä... tiedättehän te nuo nauravat raadonsyöjät, luontokappaleet, joiden nauruun yhtyy naapurin akkojen ja muiden pikkunilkkien hyrinä.

Toisaalta en ollut kerennyt katsoa tarkemmin aamuisin peilistä, kuka sieltä tuijottaa meikäläista silmiin.

Olikin kamalaa, kun tuo hahmo punaisine, rähmäisine silmineen viime keväänä ihan yllättäen otti minut puhutteluun ja ilmoitti, että en olisikaan enää 35 vuotias, hyväkuntoinen, innokas ja oppivainen että osaava lehden ja markkinoinnin ammattilainen, jolla oli loistava tulevaisuus edessään.

Oikein hengästytti ja pisti takapuolta wc-pytylle... oliko henkilääkärini puhunut sittenkin totta paasatessaan vuosikaudet outokumpuni kasvua napani eteen. Hänen vakuutuksensa, etten ole mikään makea jätkä vaan luuloharhani johtuu yksinomaa diabeteksen kakkosluokasta, verenpaineeni tänäpäivänä kaksinkertaistuneesta ihannepainostani, läähätykseni ja kuorsaukseni rasitusastman ja uniapnean koktailista että yöllisistä vedenheittoreissuista.

Myös tehokas lehdentekijäkumppanini, lehden kanssa lähes päivälleen saman ikäinen Iitu -kissa alkoi hyytyä. Hänen päivittäiset, useampikertaiset tietokoneen näppäilykävelyt harvenivat, joten kaikki kirotusvihreet jäävät yhä enemmän ja enemmän allekirjoittaneen piikkiin. Kun Iitu näki isäntänsä todella huonon jaman, päätti hän osallistua talkoisiin ja hukkasi kuulonsa jonnekin.

Oli hänen kuulossaan toki ennenkin vikaa... se oli näet pirun valikoiva. Mutta nyt hän elää ilmeisesti täydellisessä jazzittomuudessa... varmistusta tähän epäilyyn antavat nykyisin ne saatananmoiset äänenavaukset a'la ooppera, joita se pitää keskellä yötä useampaan kertaan. Mutta huutakoon, tuleepahan paikattua itsekin tuota paremman tietämystä...

Jos joku on nyt käsittänyt väärin, että olisin miettinyt Iitulle armokuolemaa saa hävetä moista ajatusmallia, vaikka olenkin saanut yhdessä elämäni vaiheessa ihkaoikean tappajan koulutuksen ammattisotilaana Panssariprikaatissa.

Kyllä eutanasian kohteena oli ajatuksissa ja sitten viime syksynä myös käytännössä Jazzrytmit -lehti.
Tekotapa ja sen julkistuksen salailu ei liene ollut kaikkein kauneimpia ja uskollisia lehden lukijoita miellyttävämpiä. Ei todellakaan. Anteeksi siitä...

Mutta, kun vaihtoehdot olivat hyvin vähäiset... taloudellisesti oman omaisuuden myynti ja telttaan muutto... henkilökohtaisesti ilmeisesti peijaiset muutaman kuukauden sisällä. Tai ei ehkä aivan noin dramaattiset, mutta siltä ne ainakin tuntuivat.

Lukijoiden lisäksi lehden kirjoittajat, kuvaajat, avustajat etc ihmislauma, joka erinomaisen ansiokkaasti ja pyytettömästi teki kanssani yhteistyössä Jazzrytmit -lehteä jäi myös tuuliajolle. Kävimme mittaamattoman pitkiä keskusteluja: Entäs nyt?

Sitten aloimme uskoa porukalla Fred Sténin hehkuttamaa web- eli netti-lehtiajatusta.
Myös oma poikani, toimitusjohtaja Wille 37, oli hehkuttanut nettilehden puolesta jo aiemminkin:
- Isä, sinun täytyy elää ajassa, eikä käpertyä muistojen joukkoon...

Fredi sorvaili erilaisa malleja, joista valitsimme mieleisemme. Fredi opetti kädestä pitäen meitä juttujen ja kuvien tekemisestä ja sijoittamisesta netti -muotoon. Fredi on korjannut kaikki tekemämme möhlinnät mukisematta.

Pikkuhiljaa entinen kirjoittajakunta rupeaa oleman kasassa. Pikkuhiljaa uusia kasvoja on tulossa porukoihin mukaan. Pikkuhiljaa entiset lukijamme ovat löytäneet meidät ja oppivat lukemaan uusia sivujamme. Pikkuhiljaa olemme saaneet myös paljon uusia lukijoita...

Kokonaisuudessa pikkuhiljaa alkaa tarkoittaa päivittäin n. 400 kävijää Jazzrytmit -verkkolehden sivuilla. Ja se on erinomaisen paljon, onhan kyse kuitenkin jazzista!

Nyt vain toivon, että myös mainostajat löytävät sivumme...

Mikäli näin käy, että mainosmarkkojen virta on riittävä, pystymme tarjoamaan tulevaisuuteen ajassa elävän, informatiivisen tietopankin jazzin ja rytmimusiikin kategoriassa kaikille suomalaisille. Eikä pelkästään suomalaisille vaan kaikille maailman jazzareille.

Itselleni jäisi näin myös aikaa paremmin itselleni!
Se voisi taata vielä kerran sen, että peilistä katsoisi minua noin 35 vuotias, makean näköinen kaveri, joka sanoisi, että olen todella kuvasi, ainoastaan hieman nuorennettuna...
Myös henkilääkärini olisi helpompi keskittyä soittelemaan huuliharpullaan jazzia ja bluesia, koska hänen ei tarvitsisi välittää terveydestäni enempää kuin mahdollisen Viagra -kiintiöni osalta.

Rakennetaan yhdessä jazz- ja rytmimusiikille tulevaisuus!
Osku R.